|
LOUNAIS - SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT1 § Yhdistyksen nimi on Lounais-Suomen ajokoirayhdistys ja sen kotipaikka on Turun kaupunki. Tarkoitus 2 § Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Varsinais-Suomen ( ent. Lounais-Suomen) Kennelpiiri ry:n alueen suomenajokoirien harrastajien yhdyssiteenä. Toiminta 3 § Yhdistys pyrkii edistämään puhdasrotuisten suomenajokoirien pitoa, koulutusta, käyttöä ja jalostusta järjestämällä valistustilaisuuksia, koiranäyttelyitä ja ajokokeita sekä huolehtimalla tarpeellisesta tuomarikoulutuksesta täten opastaen jäsenistöään, heistä etenkin nuorisoa hyvän metsästystavan mukaiseen urheilumetsästykseen riistanhoidolliset näkökohdat huomioon ottaen. Toimintansa tukemiseksi yhdistys ottaa vastaan lahjoituksia, järjestää arpajaisia yms. Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry:n, Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n ja Varsinais-Suomen (ent. Lounais-Suomen) Kennelpiiriin. Jäsenyys 4 § Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen henkilö, jota yhdistyksen jäsen suosittelee ja jonka hallitus hyväksyy. 5 § Hallituksen esityksestä voi yhdistyksen kokous kutsua toiminta-alalla erityisesti ansioituneen henkilön yhdistyksen kunniajäseneksi. Kunniajäsen on vapaa liittymis- ja jäsenmaksuvelvollisuudesta. Päätöksen pätevyyteen vaaditaan vähintään ¾ yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä. 6 § Hallitus voi, milloin erityistä syytä katsotaan olevan, kutsua kenneltyössä tai riistanhoidossa ansioituneen henkilön yhdistyksen vapaajäseneksi. 7 § Hallitus voi asevelvollisuuden, sairauden tai opiskelun takia enintään vuoden kerrallaan vapauttaa jäsenen jäsenmaksun suorittamisesta. 8 § Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, on hänen tehtävä siitä kirjallinen ilmoitus hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan ennen kalenterivuoden loppua. Ellei näin tapahdu, katsotaan jäsenyyden jatkuvan seuraavana vuonna ja näin ollen on seuraavan vuoden jäsenmaksu suoritettava.
9 § Hallitus voi yhdistyksestä erottaa jäsenen, joka 1. ei ole 2 vuoteen suorittanut jäsenmaksuaan, tai Hallitus 10 § Yhdistystä edustaa ja sen asioita hoitaa sen lain mukaisena hallituksen johtokunta, johon kuuluu vuosikokouksen yhdeksi vuodeksi kerrallaan valitseman puheenjohtajan lisäksi kahdeksan vuosikokouksen kahdeksi vuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä. Johtokunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa neljä, jotka perustamisesta seuraavassa vuosikokouksessa valitaan arvalla. johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta on päätösvaltainen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan sekä vähintään neljän jäsenen ollessa läsnä. 11 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä. 12 § Hallitus valitsee ja tarvittaessa palkkaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut toimihenkilöt, joiden ei tarvitse kuulua hallitukseen, sekä määrää heidän tehtävänsä. Tilit 13 § Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. heidän tulee palauttaa ne lausuntoineen takaisin hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta. Kokoukset 14 § Yhdistyksen vuosikokous pidetään helmi - huhtikuussa hallituksen lähemmin märäämänä aikana. Kutsu vuosikokoukseen on toimitettava kirjeellä, viimeistään 7 vuorokautta ennen kokousta.
15 § Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen laillisuuden toteaminen,Kohtiin 10 ja 11 on voimassa mitä 17 §:ssä on säädetty. 16 § Muita yhdistyksen kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 20 yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää ilmoitetun asian käsittelemistä varten. Kutsu ylimääräiseen kokoukseen on toimitettava kirjeellä 7 päivää ennen kokousta. 17 § Kokouksissa älköön päätettäkö muista kuin kutsussa mainituista asioista. Äänestykset 18 § Kaikki asiat, joista ei näissä säännöissä ole toisin määrätty, ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestys tapahtuu avoimesti, ellei lippuäänestystä vaadita. Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Sääntöjen muutos 19 § Näitä sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa vähintään ¾ annetuista äänistä. Kirjallinen perustelu muutosehdotuksesta on jätettävä hallitukselle, joka oman lausuntonsa ohella alistaa asian kokouksen päätettäväksi. Yhdistyksen purkaminen 20 § Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään ¾ enemmistöllä annetuista äänistä. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen jäljelle jääneet varat lähinnä samaa tarkoitusta harrastavalle rekisteröidylle yhdistykselle. 21 § Muilta osin noudatettakoon voimassa olevia yhdistyslain määräyksiä.
VARSINAIS – SUOMEN KENNELPIIRI RY:N JÄNIKSENAJO – AJOK – MESTARUUSKOKEEN SÄÄNNÖT SAJ:N ALAISET RODUT voimassa v. 2010-1. Ajankohta ja järjestäminen Piirinmestaruudesta kilpaillaan vuosittain, viimeistään yksi ( 1 ) viikko ennen etelän lohkon valintakoetta. Mestaruuden voittaa korkeimman hyväksyttyyn palkintosijaan oikeuttavan pistemäärän saavuttanut koira. Piirinmestaruuskilpailu järjestetään yksipäiväisenä. Koe on samalla suomenajokoirien karsintakoe etelän lohkon valintakokeeseen. Kokeen järjestämisestä vastaa Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry. Muutoin noudatetaan kokeen anomisen ja järjestämisen suhteen SKL – FKK:n määräyksiä ja voimassa olevia ajokokeen sääntöjä. 2. Osallistumisoikeus ja karsinta Piirin mestaruudesta kilpailevat koirat, joiden omistajan tai haltijan vakituinen asuinpaikka on Varsinais – Suomen Kennelpiirin alueella riippumatta hänen edustamansa yhdistyksen kotipaikasta. Yhteisomistuksessa olevan koiran pääasiallinen olinpaikka määrittää sen kennelpiirin, jonka mestaruudesta koira voi kilpailla. Piirinmestaruudesta voi kilpailla vuosittain vain yhden kennelpiirin alueella. Koiran omistajan/haltijan on oltava SKL – FKK: n tai kennelpiirin jäsenyhdistyksen jäsen. PM - kokeeseen osallistuvan koiran tulee olla palkittu FCI:n tunnustaman maan kenneljärjestön hyväksymässä koiranäyttelyssä vähintään laatumaininnalla hyvä koiran täytettyä 15 kk. (eli kakkonen) Kokeeseen osallistuu enintään kahdeksantoista (18) koiraa ja edellisen vuoden piirinmestari. Koiran tulee olla saavuttanut vähintään yksi ensimmäinen (1.) palkinto ajokokeessa ilmoittautumisajankohtaan mennessä. Koiralla pitää olla koetulos (pisteet laskettuna) edellisen Pm-kokeen ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen saavutettuna. Valintaperusteena on paras ajokokeen tulos, joka on saavutettu edellisen Pm - kokeen ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen. Valinnan suorittaa kokeen järjestävä koetoimikunta. Edellisen vuoden piirinmestarilla on suora osallistumisoikeus. Pm-kokeeseen on ilmoittauduttava kirjallisesti Suomen Kennelliiton lomakkeella. Jos koetulos on muun kuin Varsinais-Suomen Kennelpiirin alueen kokeessa saavutettu ja se ei vielä ole tarkistettavissa avoimista jalostustietokannoista, tulee toimittaa ilmoittautumislomakkeen liitteenä kopio koirakohtaisesta pöytäkirjasta. 3. Kiertopalkinnot ja mitalit Piiri lahjoittaa kokeeseen kiertopalkinnon, johon voittaneen koiran omistaja on velvollinen omalla kustannuksellaan kaiverruttamaan vuosiluvun, koiran nimen, rekisterinumeron ja omistajan sekä pistemäärän ja palkintosijan. Kiertopalkinnon saa omakseen koiranomistaja, jolla on siihen kolme kiinnitystä tai kun on kulunut 10 vuotta. Tällöin parhaan tuloksen saavuttanut saa palkinnon omakseen. Kiertopalkinnon saamiseksi vaaditaan palkintosija. Piiri lahjoittaa myös mitalit kolmelle parhaalle. Mitalit jaetaan kokeen yhteydessä ja niiden jakamisessa noudatetaan samoja määräyksiä kuin kiertopalkinnon jakamisessa. 4. Muita määräyksiä Mikäli piirimestaruutta ratkottaessa kaksi tai useampi kilpailija päätyy tasapisteisiin, voittaa se koira, jolla on vähemmän tappiopisteitä. Jos koirien ansio- ja tappiopisteiden summa on yhtä suuri ratkaisevat ansiopisteet. 5. Muutokset Näihin sääntöihin voi muutoksia tehdä Varsinais- Suomen Kennelpiiri ry:n hallitus. Hyväksytty Varsinais-Suomen Kennelpiiri ry:n hallituksen kokouksessa 03.05.2010. Nämä säännöt astuvat voimaan koekaudella 2010 ja kumoavat kaikki aikaisemmat jänisajo -AJOK - mestaruuskokeen säännöt.
VARSINAIS-SUOMEN KENNELPIIRI RY:N KETUNAJO – KEAJ – MESTARUUSKOKEEN SÄÄNNÖT voimassa 2010- SAJ:N ALAISET RODUT1. Ajankohta ja järjestäminen Piirinmestaruudesta kilpaillaan vuosittain, viimeistään yksi ( 1 ) viikko ennen etelän lohkon valintakoetta. Mestaruuden voittaa korkeimman hyväksyttyyn palkintosijaan oikeuttavan pistemäärän saavuttanut koira. Piirinmestaruuskilpailu järjestetään yksipäiväisenä. Koe on samalla suomenajokoirien karsintakoe etelän lohkon valintakokeeseen. Kokeen järjestämisestä vastaa Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry. Muutoin noudatetaan kokeen anomisen ja järjestämisen suhteen SKL – FKK:n määräyksiä ja voimassa olevia ketunajokokeen (KEAJ) sääntöjä. Lohkoon pääsyn edellytyksenä on, että koiralla on Pm – kokeesta tulos (pisteet laskettu) ja koiranomistajan tulee asua vakituisesti Varsinais-Suomen kennelpiirin alueella. 2. Osallistumisoikeus ja karsinta Piirin mestaruudesta kilpailevat koirat, joiden omistajan tai haltijan vakituinen asuinpaikka on Varsinais – Suomen Kennelpiirin alueella riippumatta hänen edustamansa yhdistyksen kotipaikasta. Yhteisomistuksessa olevan koiran pääasiallinen olinpaikka määrittää sen kennelpiirin, jonka mestaruudesta koira voi kilpailla. Piirinmestaruudesta voi kilpailla vuosittain vain yhden kennelpiirin alueella. Koiran omistajan/haltijan on oltava SKL – FKK: n tai kennelpiirin jäsenyhdistyksen jäsen. PM - kokeeseen osallistuvan koiran tulee olla palkittu FCI:n tunnustaman maan kenneljärjestön hyväksymässä koiranäyttelyssä vähintään laatumaininnalla hyvä koiran täytettyä 15 kk. (eli kakkonen) Kokeeseen osallistuu enintään kaksitoista (12) koiraa ja edellisen vuoden piirinmestari. Koiran tulee olla saavuttanut vähintään yksi ensimmäinen (1.) palkinto ketunajokokeessa (KEAJ) ilmoittautumisajankohtaan mennessä. Koiralla pitää olla koetulos (pisteet laskettuna) edellisen Pm-kokeen ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen saavutettuna. Valintaperusteena on paras ketunajokokeen (KEAJ) tulos, joka on saavutettu edellisen Pm - kokeen ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen. Valinnan suorittaa kokeen järjestävä koetoimikunta. Edellisen vuoden piirinmestarilla on suora osallistumisoikeus. Pm-kokeeseen on ilmoittauduttava kirjallisesti Suomen Kennelliiton lomakkeella. Jos koetulos on muun kuin Varsinais-Suomen Kennelpiirin alueen kokeessa saavutettu ja se ei vielä ole tarkistettavissa avoimista jalostustietokannoista, tulee ilmoittautumislomakkeen liitteenä toimittaa kopio koirakohtaisesta pöytäkirjasta. 3. Kiertopalkinnot ja mitalit Piiri lahjoittaa kokeeseen kiertopalkinnon, johon voittaneen koiran omistaja on velvollinen omalla kustannuksellaan kaiverruttamaan vuosiluvun, koiran nimen, rekisterinumeron ja omistajan sekä pistemäärän ja palkintosijan. Kiertopalkinnon saa omakseen koiranomistaja, jolla on siihen kolme kiinnitystä tai kun on kulunut 10 vuotta. Tällöin parhaan tuloksen saavuttanut saa palkinnon omakseen. Kiertopalkinnon saamiseksi vaaditaan palkintosija. Piiri lahjoittaa myös mitalit kolmelle parhaalle. Mitalit jaetaan kokeen yhteydessä ja niiden jakamisessa noudatetaan samoja määräyksiä kuin kiertopalkinnon jakamisessa. 4. Muita määräyksiä Mikäli piirinmestaruutta ratkottaessa kaksi tai useampi kilpailijaa päättyy tasapisteisiin, voittaa se koira, jolla on korkeimmat hakuominaisuuspisteet. Jos koirien hakuominaisuuspisteiden summa on yhtä suuri, ratkaisevat ajo – ominaisuus- ja haukkupisteet yhteenlaskettuina. 5. Muutokset Näihin sääntöihin voi muutoksia tehdä Varsinais- Suomen Kennelpiiri ry:n hallitus. Hyväksytty Varsinais-Suomen Kennelpiiri ry:n hallituksen kokouksessa 03.05.2010. Nämä säännöt astuvat voimaan koekaudella 2010 ja kumoavat kaikki aikaisemmat ketunajo -KEAJ - mestaruuskokeen säännöt.
Tulosvaatimukset kokeisiin ja valionarvoihin
AJOK/KEAJ:
LOHKO ja KILPA
K-LOHKO ja KETTUKILPA
FIN MVA
FIN KVA
FIN K-KVA (Valt. 27.11.2005, 25.5.2006) Tarkemmat Suomen valionarvosäännöt löytyvät Kennelliiton sivuilta. |